Noidan verestä männikkö herää

Yöllinen matka, portti pimeässä.
Salaisuuksien kehto, uumenissa kallion.
Ahjo muinainen, hiitten herjaava takomo.
Murhaavien myrkkyjen mieletön paja.
Riimut lausuvat tuomionsa, varjojen kehrän.
Outo kaiku kuiskaa, tule luo. Polvistu, kätyrimme vihan ja veren vannoma.
Laske katseesi kohti maan ääriä, vapise.
Kuusi ja mänty, karhu ja ilves. Surmanhengen kantaa, ikuisen kauhun.
Luonnon valvoma, äärimmäinen synti. Ihmiselo on vain hetki, mustan sydämen syke.
Myrkky valuu pitkin elämän puuta mahlan lailla.
Puhdistaa saastan maunuilta ja rämeistä.
Kirvelee, korventaa, repii ja raastaa.
Kallonpalasia ja riekaleita enää kylissä asuu.
Muinaisuuden henki on palannut.
Luonnon silmä auennut.
Metsän vitsaus ratkennut.
Ihmisen aika päättynyt viimein.