Kotikonnut

Hiirenkorvat kotikonnuille jäivät
Niistä kylyvöpäivän heleposti laski
Silloin pirtin päällä sauhussa kylpi korvat
Joiden alla kerran oli kaski

Nousi askel vailla murheita, eikä muisti
Niitä edes jälejestä tiennyt
Silti hetken ilorattaissa tahtoi mieli tietää
Tässä kotiniko lie nyt?

Katolla on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava

Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut

Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi, jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä

Vihtavarret kylän raitilta toivat tuoksun
Jollaista ei joka poika laita
Silloin ilo istui lauteilla, kävi savu joka
Kortta pitkin kotitalon maita

Askel nousi, niitä muistoissa pidän vaikka
Häilyvä on väilillä sen tunne
Harmaat aatteet niitä väijyä saa
Vaan ei unhoon painu, vaikka kuljen minä kuin ne

Kaikki maa on kultaa, lapsuudesta asti tuttu
On meille palava

Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut

Se ilmaan liitää, hiljaa siivet
Kuin sinessä kiitää lehdilläni
Se viljat viiltää, kuultaa kerran sen kauneus
Kunnes katoavaa on kaikki tuleva

Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut
Taidan juosta niityt kuin heilan heinäsenä
Aikoja vielä vierelläni heilut

Kauempana kuulen, siellä kai'ut tuulen
Nostaa hiljalleen jo päätä
Eivät illat tanssi, jos on maanneet kesäkuussa
Vielä viime talven jäätä