Minä, sinä ja mannerheim

Marskin kuvan seinältä pudotit
kun sä oven kiinni lähtiessäs paiskasit.
Ja mua nauratti se niin,
kun mä luulin että sä vaan tinttailit
kun sua yöksi kuulunut ei
ja muuttoauto irtaimes pois vei
liian myöhään sen tajusin
ja mukanas niin paljon menetin.

Ja taas kun meikäläinen
kotia kohti tallustaa
ja siellä kylmä ja saastainen kämppä
mua pimeenä odottaa.
On pakko tunnustaa,
vanhat muistot masentaa,
sua kaipaan enemmän
kuin mitään muuta!
Sua kaipaan, ootan toista tilaisuutta
mä en pääse susta irti
vaikka itseni henkihieveriin dokaisin

Maanantai lujaa potkaisee,
kun meikä latinaa pöntölle korisee.
Vain toiletin seinät näkee,
kun bailaaja horkkaansa tärisee,
tää päivä jää rokuliin,
en raahaudu sinne vaikka ammuttaisiin!
Puhelimen seinästä repäisen
ja korjaussarjan korkkailen!

Jotenkin vaan elämä ajautuu
koko ajan kauemmas
Ilman sua mä en tosiaan pärjää
ilman sua oon kuin puolikas
elämän äänetön osakas.
Sua kaipaan!

Se on totuus ikuinen
että nää baarit ei lohduta tiedän sen,
mut mitä muuta mä tekisin,
aseman katoltako pommilla hyppäisin?
Tähän touhuun on saatava potkua,
pakkohan elämän on jatkua!
Mut millä pääni nostaisin,
kun selkärankani mennessäs murskasit!

Ja nykyään ainoat jotka ovikelloa pimputtaa
on ulosottomies ja pari sitkeetä jehovaa!
Ne mut tahtoo pelastaa!
Sua kaipaan