Valheiden kylväjä

Tervan mustana myrsky raivoaa
Viiltävässä sateessa askeleet kaikuu välissä kallioiden
Polullaan hahmo etenee kohtalo kannoillaan
Tietoisena määränpäästään vaeltaen reunalle jyrkimmän louhoksen
Silmät tyhjyyteen tuijottaen pysähtyy partaalle kuilun syöverin
Puristaen ristiä käsissään odottaen ihmettä pelastamaan

Tummat pilvet raskaat yllä päiden roikkuvat
Suoraan sieluun tuijottavat korpit katseillaan
Ei aukene taivas ohjaamaan paimentaan
Vaan on kohtalo tuon käsissä vahvemman

Rauta kylmä painuu vasten otsaa se polvilleen pakottaa
Käy käsky kohtaloaan katsomaan suoraan silmästä silmään teräksiseen

Kohta viimeisen sanan suustaan sylkee tuo
Maan poveen saattelee, vaivuttaen unhodukseen ikuiseen
Mätäne rauhassa sinä valheiden kylväjä
Ei satosi tule olemaan koskaan enää hedelmää kantava

Vuoksi tekojenne on Isiemme maa puhdistettava saastasta
Kristittyjen mädäntyneestä hajusta
Löyhkästä joka pohjolaamme saastuttaa