Itsensä herra

Paimen puuhun naulittu
Laumaansa valvoo
Liekaan sitoo tahdottomat
Nimen valon, armon

Hädässä voimansa unohtaen
Tarpeetta itseään alentaen
Polvistuu edessä kasvottoman
Kumartaa kuvia elottoman

En ristiäsi enää kanna,
Jumalaasi tunnusta
Mattoani maahan laske,
Kuun sirppiä kumarra
Sieluani muille anna,
Sarvipäätä palvele
Polun oman etsii katse
Löydän kyllä perille!

Elonsa kurjuutta ylistäen
Rippeitä almujen pois keräten
Ihailen tekoja marttyyrien
Vaeltaa polkua kärsimysten

Pyhä paimen vuotaa verta
Vuoksi karjan pahaisen
Rakkaudesta, isästänsä horisten
Lammaslauma hurmoksessa
Samaa mantraa sopertaa
Heinikossa happamassa laiduntaa